Kysymyksiä hengille 5
Julkaistu 1-7 16.12.2015, 8-14 26.12.2015, 15-23 21.1.2016, 24-34 14.2.2016
1.
K: Maa planeetta, onko se navoilta litistynyt sferoidi vai onko se tosiaan litteä pinnaltaan?
V:Maa planeetta on sferoidi, mutta ei aivan pyöreä pinnan muodoltaan. Sferoideissa kaikki olennot toimivat miellyttävämmin. Maa planeettakin on sferoidi, koska kaikkien olentojen tulee elää samalla pinnalla, muutenhan kaikki olisi lattanana loputtomasti jatkuva yksinkertaistetummin rakennettu maailman järjestys.
K: Onko siis pyöreä sferoidinen muoto paras tähän tarkoitukseen?
V: Lattanana emme voisi asuttaa näin paljoa ihmisiä niin pieneen tilaan. Tämä on täysin optimaalisin tarpeen mukaisin käytettävä toiminto. Lattanasta muodosta on ollut paljon asioita aiempina aikoina, mutta lattana ajattelultaan toimii hieman yksikertaisemmille ihmisille paremmin, koska silloin ei tarvitse ajatella kaiken maailman kummallisuuksiamme.
2.
K: Mikä oikeasti on Illuminati?
V: Illuminati on kaikkein eläimellisin ihmistyyppi, jolla on eläinmaailmasta tullut henkiolento. Illuminati toimii kaikkialla, sillä näitä eläinten henkiä on kaikkialla.
K: Vastaako tämä yleisesti kuvattua Illuminatia?
V: Vastaa, mutta täysin vastakkaisesti. Siten että, Illuminati johtaa luontoa suojelevaa osaa, ja rankaisee muita ihmisiä, jotka eivät ole eläinihmisiä, sillä he kostavat vääryydentekijöille, joiden kohteena on ollut luonto vääryydentekijöinä. Illuminatilla on ollut ihmisten vähennys mielessään jo aiempina aikoina psykopaattisempina aikoinakin joskus kauan sitten historiassamme.
K: Miksi perustettiin tällainen nimeltään oleva järjestö joskus historiassa?
V: Koska ihmisillä oli niin paljon vääryyttä luontoa kohtaan.
K: Millainen Illuminati sitten oikeasti on?
V: Se koostuu hyvin pitkälti yksilöistä, jotka toteuttavat Illuminatin suunnitelmaa, joiden taustalla voi olla mitä tahansa. Mutta oikeaoppinen Illuminati toteuttaa vain tätä tarkoitustaan vähentää ihmisten vääryyttä luontoa kohtaan.
K: Onko Illuminati toiminnassa muuallakin kuin Maa planeetalla?
V: Tämä tieto on hyvin ikävää luonnon suhteen, sillä valarit ovat tehneet Illuminasta uhriolentojaan nykyaikoina, jolloin Illuminatin kiroukset Maa planeetallakin ovat hyvin kauhistuttavia valareiden suhteen. Illuminati toimi hieman vääryydellisemmin ulkoavaruudessamme, joten he ovat vihollisia valareille, jotka toimivat ihmishengin pääosin.
3.
K: Millainen oikeasti on eläinten tuonpuoleinen?
V: Eläimillä tuonpuoleisessa on heille sopivaa toimintaa, koska eläimillä on oma tuonpuoleinen. Eläimillä aistien varassa liikkuminen aiheuttaa eläimille suurta tuhotoimintaa älykkyydelle, sillä eläimet eivät kykene toimimaan älykkäästi, kuten ihmiset toimivat, sillä eläinten älykkyys toimii selviytymistä varten eikä elämää kehittääkseen älykkyydellä.
4.
K: Koska on loputtomia vaihtoehtoisia universumeita, olemmeko me siten pääuniversumissa vai vain jossakin vaihtoehtoisessa universumissa?
V: Olemme sekä että, koska kaikissa universumeissa on vaihtoehtoinen ominaisuus, jolloin emme voi sanoa olevamme pääuniversumissa missään universumissa, joten tällaista pääuniversumia ei ole olemassakaan. Kaikki universumit ovat toistensa suhteen tasa-arvoisia.
K: Miksi välillä on puhuttu pääuniversumista?
V: Yksilöiden osalta voidaan puhua pääuniversumista, joka on yksilölle sellainen, jossa hän asuu suurimman osa ajasta maailmassa.
5.
K: Miksi maailmasta tulisi kamalan paha, jos väärintekijöitä ei rangaistaisi?
V: Koska tällöin ihmisille ei muodostu vääryyttä vähentävää halua, vaan kaikki voisivat vapaasti toteuttaa itse halujaan, mitkä ovat tietojemme mukaan hyvin vääryydelliset.
K: Onko siis ihmisissä enemmän vääryydellisyyttä kuin oikeudenmukaisuutta teidän tietojenne mukaan?
V: Tämä pitää paikkansa, muttei Luojaolentojen osalta, jotka voivat toimia täysin rangaistuksetta ollessaan maailmassa, sillä he rankaisevat itseäänkin, mikäli alkavat muuttumaan liian vääryydellisiksi, mutta muuten ihmiset ovat hyvin vääryydellisiä ajatuksiltaankin, joten toimintakin olisi vääryydellisempää kuin kuvitellaankaan henkimaailmassa.
6.
K: Jos joku vahingossa surmaa toisen, tuomitaanko tämä henkilö kuitenkin Helvettiin, vaikka surma ei olisi ollut tarkoituksellinen?
V: Vanhinkoja ei satu juuri ollenkaan, vaan henkimaailman järjestelmät tuhoavat ihmiset pois niin halutessaan. Tällaiset tapaturmat ovat hyvin yleisiä, mutta niistä ei tosiaan rangaista ihmisiä, jotka niitä ovat aiheuttaneet tietämättään.
7.
K: Onko kolmas maailmansota asetettu alkamaan vuonna 2016?
V: Kolmas maailmansota käydään ulkoavaruuden olentoja vastaan. Nämä maailmansodat eivät yleensä toteudu saman kaavan mukaan, ellei ne ole linkitetty toisiinsa. Mutta kuten ymmärrätte, eivät ketkään ihmisistämme halua nykyaikana käydä sotaa toisia vastaan maailmansodan tasoisesti. Ihmisillämme on niin paljon kärsimystä takanaan, ettei kellään ei Illuminatillakaan ole halua uuteen kolmanteen maailmansotaan, jossa tosiaan ei voi kuvitellakaan sen vaikutuksia ihmisillemme ja ympäristöllemme, joten kolmatta maailmansotaa ei ole tulossa. Ihmiset tekevät vielä myöhemmin pahaa toisilleen, mutta kuitenkaan ei maailmansodan tasoisesti. Ihmisillä on jo riittävästi ongelmia jo nyt.
K: Millainen tämä kolmas maailmansota tulee olemaan ja milloin se tulee tapahtumaan?
V: Se tulee tapahtumaan tämän vuosisadan aikana, joten siihen ei ole kovinkaan montaa sukupolvea. Tällöin tulette kaikki tietämään ulkoavaruudessamme asuvista ihmisistäkin. Heidän toimintansa on hyvin vääryydellistä toimintaa, lupajärjestelmiemme avulla he voivat toteuttaa hyökkäyksen tälle planeetallenne joskus tulevaisuudessamme siten, että tulette tuntemaan ulkoavaruuden noituuden kohdistuneena itsellenne tärkeäksi muodostuneeseen planeettaan.
K: Voivatko ihmiset Maa planeetalla selviytyä tällaisesta hyökkäyksestä?
V: Eivät kovin hyvin, tämä on Maa planeetan loppuhuipennus, jolloin ihmisille tehdään uudenlainen planeetta, sillä tämä aika on nähty loppuun nykyvuosisadalla.
K: Mitä on luvassa tällä uudenlaisella planeetalla?
V: Kaikkien ihmisten osalta ei mitään uutta, mutta toisaalta kehittyneimmillä alueilla toteutamme puhdistuksia, jotta Maa planeettaa ei kontrolloitaisi mihinkään vääryydenmukaisuuteen.
8.
K: Sijaitsevatko eri ihmisrodut eri ulottuvuuksissa Taivaassa?
V: Tämä piti paikkansa vähän aikaa sitten, kun kaikki olivat samassa Taivaassa aiempina aikoina. Emme siis voi kertoa tätä tietoa, sen ollessa liian merkityksellinen. Sen verran voin sanoa, että tämä on mahdollista.
K: Poikkeaisivatko tällaiset Taivaat ympäristöltään paljon toisistaan vai vain asukkailtaan?
V: Tämä tieto on hieman kiusallista kertoa, mutta tottakai se voi poiketa vähän kaikilla tavoilla.
9.
K: Kokevatko ihmiset eri jälleensyntymisiä, voiko jälleensyntyä vaikka kasviin?
V: Kaikkien elämä on hyvin samankaltaista, jolloin voimme vähemmän syntyä kasveina ihmishenkinä. Joihinkin poikkeuksiin on pyritty kuitenkin, kuten koirat voivat usein olla ihmisiä sukulaisistanne.
K: Voivatko siis lemmikkieläimet olla ihmisten henkiä omaavia?
V: Voivat hieman merkityksellisemminkin, koska lemmikeistä on hyötyä ihmisille ja sukulaisten täytyy välillä kokea muutakin, tämä koira esimerkki on hyvin todennäköistä aina toisinaan. Sitten myöhemmin he voivat taas palata ihmiseksi.
10.
K: Miksi kipu on keksitty fyysisille olennoille eikä henkisille olennoille?
V: Siksi, koska maailmassa tulee olla kaikenlaiset toiminnot käytössänne. Kaikenlaiset toiminnot koskevat kehojanne, jolla on hyvä tuntea suurimmaksi osaksi koko kehon sisältö. Tällainen tuntoaisti on suurimmaksi osaksi hyödyllinen, siitä on siis enemmän hyötyä kuin haittaa, jolloin se on mahdollista järjestää ihmisille. Jos siitä on joskus jotain haittaa se on otettu huomioon pyörtymisenä esimerkiksi.
K: Olisiko tällaisen tuntoaistin toteuttamiseksi kivutonta vaihtoehtoa?
V: Tämä on hieman vääryydellistä toimintaa, mutta kivun tarkoitus on rangaista sitä kokenutta väärinteosta, jolloin oikeastaan tahdomme että kipu tuntemus on mukana maailman ihmisillä ja muuallakin. Tällöin voimme käytännöllisesti rangaista ihmisiä.
11.
K: Ovatko vegaanit vähemmän vääryydellisiä maan päällä, koska he eivät syö eläimiä?
V: He ovat vegaaneina hieman vääryydettömämpiä kuin kuviteltiinkaan. Tällainen vegaanius on hyvin hyödyllistä ihmisille, mutta kuitenkin ihmisten lihansyönti on hyödyllistä myöskin vääryydellisemmin.
K: Tulisiko ihmisten vähentää lihansyöntiä ollakseen vääryydettömämpiä?
V: Tällainen vääryyden vähentäminen lihansyönnin osalta on hieman pienempi murhe ihmisille, kuten ymmärrätte on ihmisten tultava terveellisesti toimeen maailmassamme, eikä tällainen vegaanius ole ihmisille hyödyllisempää kuin jos he söisivät lihaa.
12.
K: Koska Helvetti ei ole moniulottuvuuksinen, voiko se siten tulla ylikansoitetuksi?
V: Mistäköhän tällainen tieto on tullut? Kysyisi eräs henkiolento tässä kysymyksessä olleen oletuksen vuoksi. Eli Helvetti on moniulottuvuuksinen kuten ovat kaikki alueemme. Oikeasti maailmakin on moniulottuvuuksinen. Tällainen meininki tarkoittaa, että ihmisiä voi asuttaa samaan asuntoonkin moniulottuvuuksisesti, että henkiä asuu yhden ihmisen osalta useita saman henkilön ominaisuuksin.
K: Kyetäänkö siten moniulottuvuusilmiötä käyttämällä asuttamaan rajaton määrä ihmisiä yhden henkilön ominaisuuteen?
V: Tässä on oikeasti rajansakin, koska moniulottuvuuksiset ihmiset ovat hieman sekaisin kaikesta, joten ihmisten käsittelykyky tuo rajansa tällaiselle ilmiölle, sillä kaikki eivät hallitse moniulottuvuuksista elämää juuri ollenkaan. Kehittyneemmät yksilöt voivat tavallaan elää useaa elämää samanaikaisesti.
13.
K: Onko Jumalan vierailu harvinainen ja erityinen tilanne?
V: On kuulemma, tämä Jumala on Luoja, jolla ei ole juurikaan yhteyksiä ihmisiin, sillä hän elää hyvin omissa maailmoissaan. Tällainen henkiolennon kohtaaminen on siten hyvin harvinaista. Toisaalta jotkut ihmiset ovat hyvinkin paljon hänen kanssaan tekemisissä elämissään. Luoja elää aina jossain ihmiskehossa, mutta henkiolentona on hyvin rajatusti mukana toiminnassamme maailmassa. Jottei kukaan saisi kokemusta niin vääryydellisestä olennosta, ettei kaikki menisi hänen mukaisesti, vaan että kaikki kehittyisi ilman hänen vaikutustaan.
K: Keitä ovat nämä, jotka saavat kokea hänen läsnäoloaan eniten?
V: He ovat luojaolentoina maailmassa kehittymässä Luojan tasoiseksi olennoksi. Heitä ei ole kovin montaa jäljellä Maa planeetalla, mutta heidän henkensä on Luojan pyhyydestä nauttiva suurimmalta osaltaan.
K: Saavatko muut ihmiset kuitenkin kokemuksia Luojasta?
V: Saavat, sillä Luoja on hyvin laajalle levittyvä henkiolento, jolloin kokoonpantuna henkiolentona Luoja lisää vaikutustaan aina mahdollisuuksien mukaan ihmisten tietoisuuteen.
14.
K: Kuinka monta planeettaa on, joilla on elämää?
V: Tällaisia lukuja ei voida antaa, senkään vuoksi että suuren luvun vuoksi se lukumäärä muuttuu lyhyin väliajoin. Mutta tällaisia planeettoja on universumissamme niin monta kuin on galakseitakin, vaikka niitä on oikeasti enemmänkin.
15.
K: Keitä ovat meduusa miehet?
V: Meduusamiehiksi on kirjoiteltu olevan joitain ukoavaruuden olentoja erään hengen mukaisesti. Tämä henki oli vääryydellisempi kuin on kuviteltukaan, jolloin tällaiset tiedot meduusa miehistä ovat niin vääryydellisen hengen tuotoksia, eivätkä oikeita ajatuksia.
K: Onko tällaisia ulkoavaruuden olentoja olemassa?
V: Kyllä kai. Emme kerro mitään ulkoavaruuden olennoista tämän tarkemmin.
16.
K: Kun ihmiset tappavat eläimiä urheilun tai huvin vuoksi, eivätkä ruoaksi, pidetäänkö sitä syntinä?
V:Totta Helvetissä, tällainen on vääryydellistä toimintaa, jotka pyhentävät mielen uhrin tasoiseksi vaikutuksemme alaiseksi uhrituntemuksiksi.
K: Mikä tästä on rangaistuksena?
V: Sellainen, että tapamme heidät myöhempinä aikoina urheilun tasoisesti ihmisillä tai eläimillä. Myöhempinä aikoina tarkoitetaan, sitä kun ihminen on unohtanut jo aiemman elämänsä.
17.
K: Kuinka monta tasoa Helvetissä on?
V: Helvetissä on tasoja yhtä monta kuin on universumeitakin. Tämä tarkoittaa sitä, että Helvetin olennot ovat aina universumin mukaisissa Helveteissään.
K: Onko ulottuvuuksilla oma Helvettinsä?
V: Ulottuvuudet ovat hieman pienempiä kuin universumit, joten ne kuuluvat yhteen universumin Helvetin kanssa.
18.
K: Kun on kuollut, joutuuko tämä henkilö oikeuteen ennen sisäänpääsyä Taivaan tai Helvetin ulottuvuuteen?
V: Joutuu, tuomio ilmiö on totta. Tällöin ihminen joudutaan hakemaan asunnostaankin henkimaailmassa Helvetin olennoilla, mikäli hänet on tuomittu pahempaan paikkaan.
K: Onko olento itse läsnä tämän tuomion annon aikana tuomiopaikassa?
V: Ei ole todellakaan, vaan me annamme sieluillemme tuomion hieman väryyydellisesti, koska emme hyväksy henkien maailman tuomiota, jos henki itse on päässyt vaikuttamaan tähän tuomioonsa. Henkimaailmassa ollaan hieman ankarampia kuin fyysisessä maailmassa, tämä johtuu paremmista tiedoistamme kuin maailmassa on.
19.
K: Ovatko tatuoinnit hyväksyttäviä vai pidetäänkö niitä syntinä?
V: Tatuoinnit ovat ihmiselle hyvin vääryydelliset, mutta eivät muille ihmisille ollenkaan vääryydellisiä. Tällöin ihminen uhraa itsensä ottaessaan tatuointeja, jolloin ihminen on hieman vääryydellinen esimerkin mukaisesti toimiville ihmisille.
20.
K: Tuleeko aika jolloin ulkoavaruuden olennot elävät yhdessä maan päällä ihmisten kanssa harmoniassa?
V: Tulee, ulkoavaruuden olennot ovat aina toisinaan Maa planeetalla näkyvissä unikuvissamme, mutta oikeasti näkyvänä näin ei tule olemaan.
K: Tuleeko tänne Maa planeetalle ulkoavaruuden olentoja toisilta planeetoilta avaruusaluksillaan jonain päivänä asumaan näkyvänä Maa planeetan ihmisille?
V: Ulkoavaruuden olennot ovat täällä jo, mutta tällainen muuttaminen toisilta planeetoilta ei ole mahdollista kuin erittäin kehittyneessä yhteiskunnassa. Kyllä ne tulevat joku päivä, mutta sinä et siitä välitä tietää kovinkaan paljoa.
K: Milloin ulkoavaruuden olennot tulevat tälle planeetalle, kaikkien tietäen siitä?
V: Joskus hyvin pitkän ajan kuluttua, mutta ei kuitenkaan kovin monen vuoden jälkeen. Ulkoavaruudestamme on jo tehty käyntejä tänne vääryydet mielessään.
21.
K: Miten ihminen reagoisi, jos hän yhtäkkiä ilmestyisi ulkoavaruuden olentojen kotiplaneetalle?
V: Siten että ihminen tulisi hyvin erikoisesti toimeen ulkoavaruuden olentojen kanssa. Siten että ulkoavaruuden olennot olisivat vääryydellisyyden mukaisesti olemassa olevia.
K: Mitä tällainen käytännössä tarkoittaa?
V: Sellaista asiaa, että ulkoavaruuden olennot tekevät hyvin vääryydellisiä asioita, jotta he eivät muuttuisi liian hyviksi, sillä okkultistit heillä ja kaikkialla muuallakin vastustavat hyvyyden lisääntymistä.
K: Mitä nämä vääryydelliset asiat ovat?
V: Sellaisia asioita kuten ihmisten tappaminen, orjuuttaminen ja vankilassa pitäminen.
22.
K: Jos henkilö on huijattu Illuminatin jäseneksi, tullaanko tätä ihmistä rankaisemaan kuoleman jälkeen?
V: Kaikki Illuminatin jäsenet ovat kuolleita henkiä, jolloin heidän vääryytensä on kukassaan. Jos sellaisten kanssa lyöttäytyy yhteen saa varmasti ongelmia kuoleman jälkeen, koska heidän tukeminen on vääryydellistä toimintaa haitallisemmin kuin kuviteltiinkaan.
K: Mitä tässä tarkoitetaan Illuminatilla?
V: Kaikkia salaseurojen jäseniä.
23.
K: Miksi jotkut ihmiset muistavat aiemmat elämänsä?
V: Tällainen muistaminen on aika vaikeata, koska keho ei voi muistaa näitä asioita, joita henkiolento on kokenut, tällainen voi olla hieman huiputustakin, jos väittää muistavansa aiemmat elämänsä.
K: Eikö aiempia elämiä voi siis muistaa?
V: Tämä piti paikkansa hyvin vähän aikaa sitten.
24.
K: Mitkä ovat suurimmat erot Taivaan ja Helvetin välillä?
V: Suurimmat erot Taivaan ja Helvetin välillä ovat sellaisia asioita, kuten Taivaan olennot ja Helvetin olennot ovat täysin päinvastaisesti kehittyneitä. Toiset ovat hyvempiä kuin toiset.
K: Ovat ne ympäristöltään toisistaan poikkeavat?
V: Eivät ole, sillä ympäristöt muokkautuvat henkien tarpeiden mukaisiksi, joten alunperin ympäristöt ovat korkeatasoisesti samanlaiset, eli olentojen tarpeiden mukaiset.
25.
K: Jos voi valita sen miten saapuu maan päälle, miksi valitsisi syntyä köyhyyteen?
V: Tämä ei ole aivan korkeatasoinen kysymys, sillä henget eivät hyödy maallisista rikkauksista.
K: Miksi toiset ovat maailmassa varakkaampia?
V: Tällaiset kysymykset ovat maailman merkitykseltään suuria, mutta henkien maailmassa tällaiset asiat ovat täysin vastenmielisiä ajatuksia.
26.
K: Onko elämä testi tai peli?
V: Ei ole, vaan elämä on ikuista, tällöin kaikki on merkityksellisempää kuin väliaikaisen taidon näyttäminen. Myöskään testi se ei ole, sillä kaikki on pysyvämpää kuin kuviteltiinkaan, jolloin ketään ei testailla vääryydettä. Ei ole tämän suurempaa kuin tämän hetkinen maailman tilanne, jolloin elämme kaikkeudessa korkeatasoisesti, ilman että siinä olisi tekopyhyyttä mukana alunperin.
K: Mitä elämä sitten on?
V: Elämä on sellaista, että kaiken tulee edistyä tai muuten kukaan ei voisi elää.
K: Voiko elämää kuvata kokonaisuutena?
V: Ei voi, tässä juuri se ongelma onkin, että kaikki asiat kuuluvat elämään, eikä voida kuvata sellaista, jossa on itsekin mukana epätietoisuudenkin osalta.
27.
K: Elämmekö virtuaalitodellisuudessa?
V: Emme elä, kaikkialla on täysin todellisia asioita, kuten kehommekin, olemme siis siten täysin oikeanlaisessa ympäristössä, emmekä ole kolmannessa persoonassa vaikuttamassa asioihimme.
K: Miten henki vaikuttaa asioihin kehossamme toimiessaan?
V: Hengen vaikutus on hyvin toisenkaltainen, eli tämä on hieman vääryydellistä tietoa, mutta emme ole kertoneet tätä aiemmin, kuin muuten vaan, eli kehomme on kuin hengen puku, eikä se toimi kolmannessa persoonassa, vaan on täysin henkemme mukainen niiltä osin kuin henki sitä käyttää.
28.
K: Kuoleman jälkeen, jos ihminen ei ole noussut tasoja, tuleeko hän hetkessä jälleensyntyneeksi toiseen rinnakkaisuniversumiin vai pitääkö astua sisään Taivaaseen tai Helvettiin ensin kuoleman jälkeen joksikin aikaa?
V: Henkien ei tarvitse tarvitse tehdä yhtään mitään päästäkseen Taivaaseen, vaan hengen ominaisuudet valikoituvat tämän asian suhteen tekeekö hän enemmän hyvää vai pahaa. Tällöin hengen vaikutukset näkyvät sijainnista, jossa hän on.
K: Voiko jälleensyntyä suoraan maailmaan vai onko henki aina kuoleman jälkeen ensin henkimaailmassa jonkin aikaa?
V: Tämä pitää paikkansa muidenkin kuin hengen osalta, jolloin hengillä on ärsyttävän vähän tekemistä maailmassa kuoleman jälkeen.
29.
K: Jos elämän tarkoitus on oppia, kokea ja nousta tasoja, miksi menetämme kaikki muistomme ennen kuin tulemme jälleen syntyneeksi toiseen elämään?
V: Emme menetä muistojamme, ne säilyvät hengessämme täydellisinä tietoina.
K: Kuitenkaan edellisen elämän muistoja ei voi muistaa seuraavassa elämässä?
V: Tämä piti paikkansa.
K: Miksi näitä aiempia elämiä ei voi muistaa seuraavassa elämässä?
V: Koska elämä on yksilöllistä, jolloin näitä muistoja ei tule voida käyttää myöhemmissä elämissä.
30.
K: Onko reilua joillekin ihmisille maailmassa että he ovat syntyneet Illuminatiin?
V: Elämä on hyvin vääryydellistä Illuminati eliitille, jolloin heihin liittyvät ovat hyvin vääryydellisiä henkiä myöskin. Emme voi kontrolloida parempaa tilannetta heidän suhteen.
31.
K: Onko homoseksuaalisuus inhottava asia?
V: Tämä vastaa hieman nykyajan tietoa. Emme pidä tätä kovin inhottavana.
32.
K: Onko maa todella litteä?
V: Tällaiset kysymykset ovat harmaita väriltään, ei se tietenkään ole näin.
K: Mitä harmaa väri merkitsee?
V: Värit ovat tuolla lailla hieman kuvaavia okkultismiimerkityksellisesti. Harmaa väri kuvastaa sydämmellisyyden puutetta.
33.
K: Taivaassa, täytyykö siellä tehdä töitä?
V: Ei täydy, Taivas on lepopaikka, jossa kaikilla on hyvä olla, jos he vain täyttävät Taivaaseen pääsyn vaatimukset.
K: Mitä nämä vaatimukset ovat ja miksi sellaiset on olemassa?
V: Vaaditaan että kukaan ei ole kokenut liian suurta vääryyttä Taivaaseen tulijalta, tällainen on hyvin merkityksellistä vääryyttä, joten Taivaaseen tulee päästä vain hyvän elämän eläneenä.
K: Miten Taivaassa saadaan asiat aikaan, jos siellä ei tehdä työtä?
V: Enkelit tekevät Taivaan työt.
34.
K: Olivatko valkoiset ihmiset alun perin langenneita enkeleitä?
V: Tämä ei pidä paikkaansa, koska lajit ovat erilaiset kuin henkiolennot. Henkiolennot voivat olla langenneita enkeleitä, mutta langenneet enkelit eivät ole kummemman näköisiä.
K: Mistä eri lajit ovat peräisin?
V: Ne ovat henkimaailman luomia lajeja, tällaiset tiedot vastaavat tieteen tietoa, jolloin eri lajit ovat eri alueille sopivampia kuin toisille alueille.