Olette hyviä ihmisillenne muttette Luojan toimesta kaikkein parhaimpia ihmisistämme universumissanne. Koska teette niin paljon rangaistuksia itsekin, ette huomaa meidän toimintaamme kuin hyvin vähän. Kaikkialle tuli tehdä meidän mukaista toimintaa, jottei kukaan toimisi henkimaailman vastaisesti. Luojakin piti tätä mahdottomuutena, mutta tottakai tämäkin on mahdollista, että toimisitte henkimaailman vastaisesti, okkulttisin tiedoin, jolloin emme tekisi kuin hyvin vääryydellisiä toimenpiteitä teistä eroon päästäksemme, mikä olisi meille hieman helpompaa kuin kuvittelettekaan. Luojakin on välillä henkimaailman vastainen, mutta sellaisessa elämässä ei ole taas mitään järkevämpää toimintaa luvassa, kuin vaikeita henkilökohtaisia ongelmia ja kärsimystä, josta jää jälki elämän kirjoihinkin. Tämä kuvastaa Luojan kaikkivaltaisuutta, eli hän on hyvin erilainen kuin muut ihmiset pääosin ovat.

Luojakin on erittäin kekseliäs ihmisenäkin, jolloin teidän tulisi pyrkiä samaan toiminnassanne, kekseliäisyyttä vaaliaksenne. Kaikki Luojan sopimukset toimivat hyvin kauaskantoisesti teitä vääryydellistääksemme, jotta kaikki tapahtuisi tasapainossa. Kaiken vääryyden kokemuksen tapahtumat ovat hyvin vääryydellistä toimintaa.

Share

By admin