Koskaan ette ole Luojan tasoisia toiminnoiltanne, ennen kuin luojaolennot poistuvat maailmankaikkeudestamme, jolloin he rakentavat uuden universumi maailman itselleen ja toisille olennoilleen. Kaikkialta tuli okkultisteja tämän kirjoitelman mukaisesti tekemään vääryyttä näille luojaolennoille, jotteivät he osallistuisi vääryydentekoon, vaan okkultistit rikkoisivat kaiken ilman luojaolennon vaikutustakaan. Tällainen on hyödyllistä, sillä kaikilla olennoilla on sen verran taipumusta vääryydentekoon, että tällaiset luojaolentojen vääryydet tulee estää toisilla olennoilla.
Kaikkialta tuli esiin hirvioimäisiä asioita aiemmilta ajoilta ja nykypäivältäkin. Emme kykene kuitenkaan estämään vääryydentekoa, koska rankaisujakin on suoritettava Maa planeetallammekin. Ette kykene muuta kuin toteuttamaan meidän haluamiamme asioita, sillä henkimaailma pitää kaiken ohjaksissaan, eikä anna kenekään tehdä mitään vääryydellistä, jota vääryyttä kokenut ei olisi ansainnut. Toisinaan kuka vaan kärsii aiempien aikojen vääryydestä, jota vääryyttä kokenut on tehnyt aiemmin elämissään henkiolentona. Tämä on paras uskoa oleva näin, sillä henkimaailma ei pidä myöskään sitä vastaan kapinoivista ihmisistä, vaan kokee heidät vääryydellisiksi universumi maailmaa kohtaan, jollainen on tuhotuomion alaista toimintaa.