Julkaistu 21.2.2016
Noldoran
1.
Noldoraneilla oli kaikkia taitoja enemmän kuin muilla ihmisillä. Kaikki haltiatkin olivat ihmisten kaltaisia olentoja, jotka eivät olleet kuitenkaan ikuisia elämiltään. Noldoran oli eräs haltia suku, jotka Fenor oli löytänyt hyväksi itselleen. Tällainen Luojan toiminta oli hyvin merkityksellistä tarinan aikaan, jolloin kaikkialla tehtiin vääryyttä Taru Sormusten Herran tasoisesti.
Fenor oli hyvin kekseliäs olento, jolla oli Luojan henki sisällään. Tällainen on hyvin harvinaislaatuinen tilaisuus Luojalle, sillä hän elää aina vain yhdessä kehossa kerrallaan Maa planeetalla. Kaikki Fenorin toiminnot olivat hyvin vääryydelliset Luojan hengen vuoksi, mutta hän oli hyvin kekseliäs tosiaan kehittääkseen kulttuurillista järjestelmää myöskin myöhempiä aikoja varten.
Fenorilla paremminkin sanottuna oli hieman vaativampaa kuin nykyaikana on kenelläkään, sillä häntä pidettiin Luojana maan päällä, jolloin valaritkin uskonnollisesti tahtoivat häneltä uskontoa. Tähän Fenor ei suostunut, sillä häntä pidettiin vain henkiolentona ilman kykyjä sen kummemmin. Fenorilla oli kaikkea niin paljon, että typerämmätkin ihmiset pitivät häntä hyvin erityisenä olentona.
2.
Fenorin toiminta hyvin vääryydellisyyden mukaista, sillä Fenorilla oli hyvin vääryydellinen kirjoitelma, jonka hän oli tehnyt pojilleen valan vannomisen vuoksi. Kaikki vääryydellisimmät olentomme olivat Fenorille hyvin hyviä, koska Fenor oli Luoja, jolloin hänelle kaikki ihmiset ovat hyvempiä.
Fenorilla oli vihollisena Melkorin, joka toimi hyvin vääryyden mukaisesti Valinnorissakin. Kaikilla vääryydellisillä olennoilla oli Fenorin kaltaisia ongelmia Melkorinin kanssa. Kaikkialla oli vääryydellistä, silloin kun Fenor oli tosielämässä mukana, joka oli pitkä aika, sillä haltiat elivät monia vuosituhansiakin kerralla. Oikeaoppisemmin tällainen elämä Maa planeetalla on upeaa katseltavaa. Kaikki vaivatkin voivat parantua tällaisessa maailman järjestyksessä henkimaailman avulla.
3.
Fenorista puhuttiin Luojana maan päällä. Hänen siis tiedettiin olevan Luoja. Kaikkien Fenorin kirjoitelmien toiminnot aiempina aikoina olivat Tolkienin tasoisia kirjoitelmia, sillä Tolkien oli luojaolento, joka kehittyy myöhempinä aikoina Luojan tasoiseksi. Luojan tasoisena olentona, hän kirjoittelee myöhempinäkin aikoina Luojan tasoisia kirjoitelmia.
Kaikkien Noldoranin olentojen kaikki toiminnot ovat hyvin vääryydellisiä asioita, koska Luoja tekee asioista vääryydellisyyttä sisältäviä, jotta kaikki edistyisi paremmin.
Noldoranin aikaan oltiin hyvin elämässä mukana. Kaikilla oli niin paljon tavaroitakin, kuten nykyaikanakin on. Noldoranin aikaan Luoja noitui hyvin paljon asioita Maa planeetan asukkaille, jolloin Luojan noitumat tavarat olivat hyvin vääryydellisesti elämässä mukana. Luojan järjestelmissämme on hyvin paljon vääryyttä tavaroiden osalta.Tavarat olivat hyvin kauaskantoisesti elämässä mukana.
Miekkojakin saatiin aikaan jo siihen aikaan hyvin perkeleellisesti. Luoja noitui kaikille asusteita, joilla voitiin hienostella. Nykyaikana kaikki oli tehtävä omin voimin, Luojan järjestelmissämme on kuitenkin tällainen aika, jolloin Luojan järjestelmät tekivät ilmiömäisesti esineitä maailman ihmisillemme ja haltioillemme kuten myös toisille lajeille.
4.
Noldoran oli haltiasuku jolla oli paljon vaikutusvaltaa ensimmäisen ajan aikaan. Kaikki piileslkelivät tuohon aikaan Noldoranilta haltioina, sillä kenelläkään ei ollut vaikutusvaltaa enempää kuin Noldoranin päämiehillä.
Noldoranilla oli hyvin vaikutuksellista toimintaa enemmän kuin kuviteltiinkaan. Tämä johtui Fenorinkin toiminnan tason loppuun asti menevästä toiminnasta.
Noldoranissa oli hyvää meininkiä. Uhraukset loppuivat Noldoranin toiminnassa, koska Fenor ei kestänyt sitä. Kaikki Noldoranin olennot uhrasivat vain hyviä asioitaan. Koskaan ei ollut näin hyvää meininkiä. Melkorinkin kadehti heitä. Jos hän olisi tiennyt Luojan toiminnasta enemmän, hän ehkä olisi ottanut Saunronin mukaan sakkiin, jolloin Saunron olisi tehnyt Melkorinista oman kätyrinsä, eikä olisi Melkorinin alamaiseksi kiroutunut olento, joka kuitenkin halusi Melkorinin alamaiseksi, tämän ollessa Luojalle sopivampaa kuin johtaminen.
5.
Noldoran oli hyvin kummallisia voimia käyttävä haltiasuku, jossa Fenor oli kaikkein merkityksellisin myöhempiä aikoja ajatellen. Fenor oli Luoja maan päällä, jolloin hänellä oli älykkyyttä eniten kaikista olennoista. Noldoran teki paljon hyvää työtä valareittenkin mukaisesti, jolloin valarit hyväksyivät Noldoranin suvun täydellisesti. Valarit olivat ulkoavaruudesta tulleita ongelmia korjaavia ulkoavaruuden olentoja, joiden piti korjata asioita Maa planeetalla. Kaikki valarit eivät tätä toteuttaneet, vaan tahtoivat ennemmin hallita Maa planeettaa, johon Noldoran vastasi hylkäämällä valarit ja lähtemällä Amanista Keskimaahan.
Noldoranin aikaan oltiin paremmin elämässä mukana kuin nykyaikana, tästä johtuen nykyaikana oltiin hieman vääryydellisempiä kuin Noldoranin ollessa toiminnassa.
Noloranissamme tehtiin paljon vääryyttä asevoimin, sillä Noldoran oli hyvin militaristinen haltiasuku, jolla tehtiin paljon vääryyttä haltioille ja örkeille. Myös ihmiset kokivat tämän hyvin uhkaavana, ja pyrkivät heidän liittolaisikseen kaikkien mukaisesti toimiessaan.
Noldoran hyvin väärydellinen suku, jolla oli paljon kaikkea. He toimivat hyvin korkeatasoisesti henkimaailman osaavina tekijöinä.