Julkaistu 17.7.2016
1.
Sotataidon maailmassa oli Arthos Menithilin lisäksi kaikenlaista toimintaa Jaena Proudmoerenkin toimesta. Kaikki Jaena Proudmoerenkin toiminnot vastasivat kaikenkattavaa toimintaa. Jaena Proudmoerekin oli hyvin vääryydellinen toisinaan tapattaessaan pikkuihmisiä niin paljon, että kukaan ei uskaltanut vastustaa Jaena Proudmoeren toimintaa. Jaena Proudmoere oli siis Luojan henki.

Jaena Proudmoere toimi siten, että kukaan ei voinut tehdä enempää vääryyttä, kuin mitä Jaena Proudmoere teki. Jaenalla oli hyvin vääryydellinen elämä Kirin Toerin johtohahmona. Kirin Toer oli Jaena Proudmoerenkin toiminnan suhteen erittäin suuri merkitykseltään, jolloin Luojakin teki hyvin vääryydellisiä suunnitelmia Kirin Toerin osalta. Kirin Toer toimi siten, että Kirin Toer oli hyvin suuri mittasuhteiltaan kaiken kattavana vääryydellisenä järjestelmänä. Kukaan ei voinut vastustaa Kirin Toerin vaikutusvaltaa sen alueella.

2.
Kirin Toer toimi hyvin vaikutusvaltaisesti, koska sillä oli niin paljon taikuutta käytössään. Se oli hyvin merkityksellistä. Kaikilla ei ollut tällaista vaikutusvaltaa, koska kaikki tekivät mieluummin Kirin Toerin suhteen paljon erityisiä ajatuksia, joissa tuli olla hyvin vääryydellinen.

Kirin Toer ja Jaena Proudmoere toimivat siten, että kaikkialla oli hyvin vääryydellistä toimintaa heidän toimesta, koska kukaan ei osannut kirjoitella Jaena Proumoeren tasoisia taikuuksia. Jaena oli hyvin vääryydellinen henki, jolla oli siten paljon tehtävää Kirin Toerissammekin. Jaenalla oli hyvin vähän puolisoita, sillä hän teki vain taikuuksia eikä välittänyt tavallisen ihmisen elämästä, jolloin hän pystyi toimimaan hulluimmalla tavalla eikä vääryydellistynyt pikkuihmisten toiminnasta.

Kirin Toer oli tärkeä Lordareonissa, sillä ihmisten taikuudet voittivat mahtavuudessaan haltiatkin, ollessaan niin vääryydellistä. Kaikkialla oli hyvin pahaa toimintaa tarinan Sotataito aikaan, sillä silloin oli hyvin vääryydellistä toimintaa. Siten emme voineet tehdä enempää vääryyttä kaikille ihmisille.

Share

By admin