Viesti Luojan laiteelta henkimaailmasta 13.

16.4.2025

Olette hyvin kerjäläisiä vähentäviä nykyaikana, mutta kerjäläiset toteen panevat teille rikkauksia vähän vähemmän, sillä teidän auttamisenne toteutuu vasta avun tarpeen nähtyänne, ettekä ennakoi ja estä avuntarpeen syntymistä, vaan vapautatte itsenne muiden huolenpidosta aina kun kaikki näyttää olevan kunnossa. Luojakaan ei toimi silloin kaiken kattavalla vääryydellään, mikäli ennakoitte tämän Luojan toiminnassa. Luoja on hyvä ihmisilleen, mutta pyrkii tekemään kaiken kattavaa vääryyttä aina toisinaan, johtuen hänen vaikutettavuudestaan. Eli aina kun jokin on saanut Luojan tuntemaan vähemmän itseriittoisuutta ja on toisen ajatusten vaikuttama, menee hän ulkopuolisten ohjailtavaksi, mille hänen tilansa ei ole sietokykyinen ja näin hänestä tulee vallattomuuden lähde, eli hän alkaa tekemään turhautumistaan selvää jälkeä. Näin toimivat myös muut vallanpitäjät, mikäli he kykenevät tähän ulkonaisin asioin. Eli turhautuneena Luojakin toteuttaa kirouksen poisto ominaisuuttaan fyysisellä tasolla pyrkimällä tuhoamaan kirouksen aiheuttajan joko henkisesti tai fyysisesti. Näin hän kykenee ihmisten kanssa toimiessaan vaikuttamaan muiden ihmisten häntä kohtaan tulevaa toimintaa, eikä tämä ole juurikaan järjellä toteutettua, sillä järjellä toteuttaminen toimii fyysisen maailman tasolla, kun taas ulkopuolisten mukainen toiminta toimii kaikki tietävän henkimaailman mukaisesti näyttäen meistä maailman näkökulmasta kaoottiselta järjenvastaiselta tuhotoiminnalta.  

Share

By admin