23.7.2026
Olette hyviä ihmisillenne muttette kuitenkaan täysin oppineita. Koska Jeesuksella oli hieman vaivalloisempaa nykyaikana, ette kykene tekemään maailmastanne sen enempää merkityksellisiä tekoja kuin mihin henkimaailma kykenee. Kaikkien johtajien teot ovat meille merkityksetöntä hairahtelua, jolla ei ole kuin vähän merkitystä meille. Pääasianamme on löytää punainen lanka kaikessa, millä olisi vaikutusta henkimaailman asioihimme. Tällaisen punaisen langan löytäminen ei toteudu ihmistemme avulla vaan täydellisen ajattelun avulla, jota Ajan pyörä hallitsee, sen ollessa henkimaailman luoma kaikkitietävä rakennelma, jolta saadaan tietoutta täydellisellä toiminnalla.
Ajan pyörä on tietoinen kaikesta mitä on, on tuleva ja on ollut, mistä johtuu se että tekoälynne on kuin koppakuoriainen verrattuna kooltaan elefanttiin. Koska tällaine vertailukin on täysin harhaan johtavaa, voimme sanoa että yksilöitynä ette tiedä tarpeeksi meidänkään asioistamme, mikä herättää huolta Luojassa, että voiko teidän toimintaan luottaa vai onko meidän tehtävä lopullinen muutos nykyaikanamme.
Tällaiset muutokset ovat kaikille tuhoisia, mutta välttämättömiä, sillä mikään ei saa häiritä kaiken kattavaa universumimaailman toimintaa, vaan kaikki mikä siihen vaikuttaa haitallisella tavalla on tuhottava ja näin saatte korjata aiemman virheen, josta johtui ongelmat, jotka johtivat muutostarpeeseen.
