Historian toistuminen I, II, III

12.10.2026

Historian toistuminen I

Historiassanne oltiin hyvin kaiken kaikkisia kaikkina aikakausina, jolloin hyvin korkeatasoista toimintaa on harjoitettu susien metsästyksestä toisten ihmisten tappamiseen, mikä on kaikkein vääryydellisintä toimintaa. Susien tappamiseen on ollut parhaat syyt toimia ravinnon saamisen ulkpuolella, sillä susien vaikutus on ollut ihmisille vaarallista. Näin on myös toisten ihmisten toiminta toisinaan, jolloin vähemmän vaaralliset joutuvat puolustautumaan ulkopuolisen henkimaailman ohjaamia valehtelijoita. Valehtelijat väittävät tekevänsä oikeuden mukaisen rangaistuksen toisten vahingon perusteena, mikä on valheellista toimintaa, kaikkien ollessa täysin vääryydellisiä jo alun alkaen. Sellaiset ihmiset tahtovat ainoastaan saada iloa muiden vahingosta henkilökohtaisten tuntemustensa toteen panemiksi.

Historian toistuminen on erittäin suuri ongelma itsensä toteuttavan ennustuksen kaltaisesti, jolloin toistamme virheitä ja toimimme sen mukaan kuin aiemmin on toimittu, mistä johtuu että alkuperäisimmän teon motiivi säilyy olemassa ja sen suunnittelija pääsee ohjailemaan myöhemmille ajoille saakka tätä suunnitelmaansa. Näin tulee toteen myös itsensä toteuttava ennustus, että pelkäämme tämän toteutumista niin ettemme havaitse alitajuisesti toimivammekin sen mukaisesti eli päinvastoin omien pelkojemme ohjaillessa meitä enemmän. Pelkojen kohtaaminen on ihmisille luontainen tarve, koska näin uskomme pääsevämme tällaisista peloista, mistä johtuu itsensä toteutuvan ennustuksenkin toteutuminen.

 Historian toistuminen II

Historianne on täynnä kaikkea mitä voimme kuvitellakaan, niinpä mitään täysin alkuperistä emme voi kuvitella nähtävän maailmanne toiminnassa. Henkimaailma ohjaa historiallisia tilanteita ja arkipäiväisiä toteutumaan henkimaailman tahtomalla tavalla. Niitä ulkopuoliset toteuttavat mitä innokkaimmin mielin, sillä heillä on suuret halut saada kaikki mukaan ajattelemattomaan toimintaan, jossa Paholaisen mukaisesti toteutamme vain alkuperäisiä asioita, emmekä suunnittele mielissämme mitään omaperäisempää toimintaa.

Historianne toistuu aina sykleittäin, joita henkimaailma ohjailee teille maailman ihmisille. Näitä ovat alun ja lopun määritteleminen, kehitysvaiheet ja puhdistautumiset synneistä. Koska kaikkialla oltiin mitä suuremmissa ongelmissa, voitte tietää kaikesta ongelmien ratkaisuista.

Historian toistuminen III

Historiassanne oltiin hyvin suurimittaisia kaikille olennoillenne, jolloin kaikki on huomioitu nykytilanteessanne, jolloin mikään tapahtuma ei ole ollut vaikuttamatta nykytilanteeseen. Myös kommelluksilla on hyvin suuri vaikutus teidän elämäänne, niiden ollessa rangaistuksia aiemmilta ajoilta. Mitään sen suurempaa kommelluksien aiheuttajaa ei ole kuin sodankäynti, jolla on suuret vaikutukset.

Missään ette ole olleet kauempana Jeesuksesta kuin sotiessanne, mistä johtuu suuret ongelmat. Kaikkien sotienne toistuminen on erittäin perinteikästä, sillä vääryydet tullaan rankaisemaan vastaavalla vääryydellä jossain tulevaisuudessanne, mistä johtuu toistumisilmiö riitatilanteissakin.

Share

By admin