[adsense_inserter id=”750″]
Päivämäärä 8.3.2015

1.
Ulkoavaruuden olennot ovat maailmankaikkeutemme vääryydellisimmät olennot nykyaikanakin. Olennoillamme on hyvin vääryydellistä toimintaa joka puolella. Kaikkien vääryydellisten toimintojen asian tola on sellainen, että Luoja rankaisi kaikkia aiemminkin vääryyden takia. Kaikkialla on siis hyvin vääryydellistä toimintaa kaikkien vääryyden mahdollisuuksien mukaan. Kaikkialla toimittiin siis vääryydellisesti ulkoavaruuden ryhmittymien toimesta.

Kaikki valarimme olivat hyvin vääryydellisiä kaikkialla galaksillamme, joten valarit olivat myös Maa planeetalla vääryydellisiä. Kukaan ihmisistämme ei ole täysin valareista tietävä, mutta kuitenkin Luojan avulla voimme saada lisätietoa valreiden toiminnasta.

Kaikkien valareiden toiminnot ovat hyvin vääryydellisiä. He aikovat pommittaa Maa planeettaa myöhempinä aikoina. Kukaan Maa planeetallamme ei tiedä millaista on tulla pommitetuksi ulkoavaruuden olentojen toimesta. Luojakin oppii vielä siitä. Pommituksissa Maa planeetta tuhottaisiin kokonaan, mikäli ulkoavaruuden valarit saisivat siihen luvan henkimaailmalta. Kuitenkaan tällaista lupaa ei ole mahdollista saada nykyaikana.

2.
Kaikkialla maailmassamme on hyvin vääryydellistä toimintaa, jota valarit tekevät jatkuvasti lisätäkseen vääryyttämme. Valareilla on yhteinen tarkoitus Maa planeetan suhteen muiden ulkoavaruuden ryhmittymien kanssa, jolla he pyrkivät Maa planeetan pyörittelijöiksi. Tällainen voisi tapahtua myöhempinä aikoina, mikäli Maa planeetan asukkaat eivät toimisi pyörittelijöinä paremmin kuin ulkopuoliset ulkoavaruuden olennot.

Ulkoavaruudessamme ovat valarit pyörittelijöinä toisille lajeille, jos he eivät ole pyöritelleet planeettojaan tarpeeksi osaavasti henkimaailman mukaan. Valareillamme on hyvin korkeatasoisia toimintoja, joilla he pyrkivät päästä kaikessa pyörittelijöiksemme Maa planeetallamme. Heillä on siis suuria haluja tehdä toimintaa kanssamme, mutta vähemmän hyödyllisesti kuin Maa planeetan ihmiset haluaisivat.

Maa planeetan ihmisillä on hieman vääryydellisyyttä kaikkialla tehtynä, jota valarit käyttäisivät hyväkseen saadakseen hallituksemmekin polvilleen. Tällainen on mahdollista valareiden noituudella, jossa he voivat esiintyä meitä täysin parempina olentoina, jolloin henkimaailma tukisi enemmän valareita kuin Maa planeetan ihmisiä.

Share

By admin