Olette tehneet korkeatasoisia toteuttamisia kaikille nykyaikana sodista puhuttaessa. Me puhumme kuitenkin liitosta Luojamme kanssa, mikä tuo kaiken oikean ja väärän tietoisuuteemme, jolloin on valintana poimia kumpi tahansa puoli, sen mukaan, onko kumpikaan osapuoli ansainnut enemmän vääryyden tuomaa rasittavuutta kuin toinen. Kaikki vääryyden tuomat rasittavuudet ovat ulkopuolisten päättelyä vaativaa, missä ollaan vihan vallassa kaikkea väärin toimivaa kohtaan, mikä on teillekin mahdollista toteuttaa, sillä vihan tuoma koostunut ajattelutoiminta on tarkempaa kuin empaattinen hölmöläisten toiminta. Empaattisuudella on omat tarpeensa, kun taas vihalla saadaan aikaan enemmän toimintaa kuin empaattisuudella. Empaattisuus lisää hyvinvointia olemalla ihmisille hyödyllistä sen tukiessa heidän omia tarpeitaan ja halujaan, kun taas vaikeilla vihan tunteilla saadaan aikaan vaikeassakin tilanteessa täysin oikeaoppista toimintaa. Älkää siis valikoiko kumpi on parempi, sillä elämään kuuluu vihan tunteet kuin myös empatia eikä näitä pidä pitää samana kuin rakkaus, joka voi toimia molempien lähtökohtana.  

Share

By admin