Ongelma 10.: Ihmisten epäonnistuneet ihmissuhteet
13.4.2020
Ratkaisu henkimaailmasta
Olette kaiken kattavasti todella suuressa mittasuhteessa kiinnostavia sosiaalisen kanssakäymisen tasolla. Sosiaalinen kanssakäyminen toimii hyvin merkityksellisesti kaikkien tasoisesti, josta johtuu että ette kykene toimimaan kaiken kattavalla vääryydellä. Missään ole niin paljon kaiken kattavaa vääryyttä kuin maailmassa sodissanne. Tällaiset ovat kaikkein suurimpia epäonnistuneita ihmissuhteita, sillä sodissakin on osapuolina sellaiset ihmiset, joiden kanssakäyminen ei onnistunut kaiken suhteen. Näin on hyvin merkityksellistä olla pidettävissä sekä omata kyky sietää toisten vaikeita ajatuksia.
Koska missään ei ole kaiken kattavaa vääryyden kokemusta, voitte olla tekemisissä hyvin paljon Taivaan mukaisesti eläessänne. Helvetin mukaan eläessänne tulee eteen tämän vääryyden tuhoamis-ilmiö, jolla on hyvin suuret mittasuhteet. Mitenkään ette ole tehneet kenenkään vääryyksiä ilman omaa aiheuttamistanne, jolloin jokaisen päätösvaltaan kuuluu oman itsen toiminta, eikä tästä voida syyttää edes valtiota, sen ajaessa ihmisten asioita kaoottisempaan suuntaan kohti sotaa. Olette kaikki syypäitä tällaisessa tilanteessa, ja siksi onkin parasta olla jollain tavoin vaikuttamassa toisten asioihin hyvällä tavalla, jotta ei tulisi itsekin tuomituksi syylliseksi tällaisen sotatoiminnan suhteen. Henkimaailma on hyvin vääryydellinen, eikä siedä teiltä mitään omapäisyyksiä, se myös pyrkii tuomioissaan erittäin suuren ja kaiken kattavaan tuomioon, eikä päästä pälkähästä armahtaen, sillä se olisi hyvin vääryyden sallivaa, vaikka tuomio ei olekaan tarkoitettu ylimääräiseksi rangaistukseksi.