Koska olette kaiken kattavasti meidän tuholaisiamme toisillenne aina sotien aikaan, saatte aikaan suuren suuria asioita käänteisesti, mistä johtuu meidän pienempi arvostus teidän osaltanne. Kaikkien sotien osalta olette vähemmän kykeneviä niitä lopettamaan, sillä kukaan ei ole tehnyt sodistanne hyödyllisiä, mikä ei oikeastaan pidä paikkaansa, sillä kaksinaamaisuus on täysin todellinen asia teidän kulttuureissanne, eikä kukaan voi olettaa etteikö toinen voisi hyötyä toisen ongelmista, varsinkin pidemmällä aikavälillä. Kaikki on niin epäjärjestyksellistä, että meidänkään osalta ette menetä pisteitänne vaikka olisitte mitä suurimmissa ongelmissa, sillä henkimaailmassa asustaa täysin rationaalisuuden sekä tyhjiössä että täydellisyydessä eläviä olentoja, joiden henkimaailman kyvyt esiintuovat teidän monipuolisuuden, jollaista ei voida henkimaailmassa toteuttaa, kaiken ollessa niin viimeisteltyä. Joten maailman ihmisten ongelmien monipuolisuus on kaikelle kehittävämpää kuin täysin viimeistä vaille valmis maailmanjärjestys. Niinpä saamme teistä monipuolisempia henkiolentoja aikaiseksi kuin mitä henkimaailmassa kykenemme aikaansaada. Niinpä koetamme vain estää kaiken huononemista henkimaailman ominaisuuksiltaan, emmekä välitä juuri muusta teidänkään osalta, mikä voi olla mielestänne välinpitämättömyyttä asioistanne, mutta asianne joita pidätte tärkeinä ovat usein kaiken huomioivan näkökulmamme osalta täysin turhia tai vähemmän merkittäviä asioita kuin mihin olisi tarkoitus mielestämme.

Share

By admin