Kaikkialle tehtiin kaikenlaista toimintaa. Mitä kerjäläisetkin tästä ajattelevat, on hyvin kauaskantoista toimintaa. Koska missään ei oltu tämän parempia ihmisillemme, oltiin Taivaassakin vääryydellisiä. Enkeltenkin asioista olemme hieman kirjoituttaneet aiemmin, mutta ihmistenkin toiminta on hyvin merkityksellistä, vaikka ihmisillä onkin kuolevaisuus ominaisuutenaan. Kaikkien ihmistenkin tuli tietää, ettei Luojan asioilla ole leikkimistä.
Kaikkialle oltiin hieman vääryydellisempiä, koska Luojakin oli vääryydellinen, kuitenkaan tätä tahtomatta. Vääryydellisyydellä on hyvin vääryydellistä leimata ketään, koska kaikilla on tämän kaltainen ominaisuus, jossa vääryyttä tulee tehdä, vaikkei sitä itse haluaisikaan tehtävän. Kaikkialla tuli rangaistuksia vääryydentekemisestä, joka toteuttaa itsessään uuden vääryyden tekemistä rangaistustoimintana. On siis mahdotonta rankaista vääryydettä, mikä tuo esiin maailman toiminnassa aina mukana olevan vääryyden tekemisen.