[adsense_inserter id=”750″]
Uskontojen totuudenmukaisuus II
Julkaistu 12.6.2016
Uskonnoissamme on hyvä merkitys elämälle, jotta ihmiset eivät tekisi kaikkea halujensa mukaista toimintaa. Ihmisillä on merkityksellistä toimintaa erittäin vähän, jolloin he tekisivät paljon vääryyttä turhaan, mikäli heille ei tuoda toimintamalliksi parempaa kuin mitä he itse kykenisivät tekemään. Kaikki ihmisemme ovat murhaavempia kuin on kuviteltukaan naiiveina aikoina. Tällainen ajattelu ihmisillä on nykypäivänä rasittavan yleistä, että he eivät ymmärrä omia halujaan, vaan kuvittelevat olevansa Jeesuksen tasoisia ajattelultaan. Tämä kirjoituskin on monen mielestä aivan liian vääryydellinen, koska tässä väitetään, että ihmisillä olisi alun alkaen murhaavia haluja, mikä ei ilmeisesti pidä paikkaansa murhaavempien mukaan. Tämä olisi tietysti epäedullista, jos murhaavemmat tulisivat näytetyksi toteen murhaavina narsisteina, jollainen moni ihminen on nykypäivänämmekin.
Ulkoavaruudessamme toimii uskonnollisesti pappis kansa, joilla ei ole muita tehtäviä kuin uskonnon ylläpito ja kehitys, tämä vastaa hieman Maa planeetan kirkkojärjestelmää, jossa toimii aina hyvin vannoutuneita uskonnon ylläpitäjiä. Ulkoavaruudessa taasen on hyvin paljon porukkaa, jotka voivat tehdä asioita hyvin perusteellisesti. Maa planeetankin on hyvä oppia tältä pappiskansalta, jolla on hyvin suuri vaikutusvalta ulkoavaruudessamme.
Kaikki ulkoavaruuden uskonnot loppuu tähän päivään, mikäli heillä ei saisi olla vääryydellistä toimintaa uskontojen avulla. Tällainen on hieman rasitteena Maa planeetan ihmisille, koska henkimaailma pitää Maa planeettaa vääryydellisempänä ihmisille, kuin mihin ulkoavaruuden ihmiset pystyvät. Kaikkien Maa planeetan uskonnot eivät toimi ulkoavaruuden olennoille, sillä he tietävät perusasiat tarkemmin ja varmemmin kuin mitä yksikään Maa planeetan uskonto kykenee toteenpanemaan. Esimerkiksi uskontojemme suuret henkilöt vastaavat aivan tavallisia ihmisiä ollessaan todellisuudessa ainoastaan hieman vanhempia ja kykeneväisempiä, mutteivät pohjimmiltaan ole mitään ihmistä kummempaa. Moni on heitäkin korkeammalla tasolla normaalina ihmisenä Maa planeetallakin. Ulkoavaruuden olennot ovat hyvin kauaskantoisesti paljon merkityksellisempiä kuin yksittäinen Maa planeetan tavallinen asukas, Maa planeetalla vain on erityisihmisiä, joilla on kykyjä enemmän kuin yleensä ulkoavaruudessakaan, jolloin Maa planeetta on tällainen erityisalue kaikkein kehittyneimmille ihmisille.