Kaikkein merkittävimmät henkiolennot I

17.5.2019

Kaikkein merkittävimmät henkiolennot ovat Luojan läheisimpiä ystäviä, toisaalta näiden henkien maailman toiminta on yleensä Luojan vastaista, Luojan ollessa pikkusen vääryydellisempi kuin muut ihmiset ovat. Kaikki olennot ovat Luojan läheisiä ystäviä, mutta merkittävimmät olennot ovat Luojan kavereita kaikkialle levittyvässä järjestelmässämme. Luoja on hyvin erityinen olento, jolla on hyvin paljon tehtävää pidemmälle kuin kuviteltiinkaan. Näin Luoja pitää tässä työssä auttavia henkiä läheisinä olentoina, jotta kaikki edistyisi paremmin Luojan mukaisesti.

Olette hyvin erilaisia kuin Luojamme, mistä johtuu että Luojaa vastustetaan kaikkialla paitsi salatusti. Merkittävimmät olennot ovat siten kaikkein laajimpia tietoisuudeltaan, mikä antaa merkittävimmille olennoille eniten vaikutusmahdollisuuksia. Näin Luojakin merkitsee hyvin paljon. Mistään ette saa Luojan toimintaa vastustavaa toimintaa aikaiseksi, ellei tämä ole henkimaailman suunnitelmissa mukana.

Kaikkein merkittävimmät henkiolennot toteuttavat hyvin suuri suuntaista Luojankin suunnitelma, jolla toteutetaan kaikille tulevaa hyvin vääryydellistä toimintaa. Koska ette ole ollenkaan tietoisia tästä henkimaailman suunnitelmasta, olette hyvin suuressa vaarassa aina eläessänne maailmassa henkimaailman toiminnoin. Olette hyvin suuressa mittasuhteessa toteuttamassa kaiken kattavaa vääryyden kokemusta. Näin ette ole edelleenkään mitään toimivaa saaneet aikaan, ainoastaan asioitanne helpottaaksenne olette tehneet teknologioita, mutta sekin on välillä haitallisempaa kuin luulettekaan.

Kaikkein merkittävimmät henkiolennot II

Kaikkein merkittävimmät henkiolennot tappa teidät kaikki useaan kertaan myöhempinä aikoina, sillä heidän merkityksensä on niin suuri, etttei kellään ole aikomustakaan merkityksen mukaisesti toimia hyvänä ihmisenä, vaan vääryys on houkuttelevampi keino tehdä asioita, mikä sama ilmiö kaikilla. Tämä johtuu uhraustuntemuksista, joka on ihmisen luontainen toimintatapa nauttia elämästä.

Kaikkein korkeimmat henkiolennot tekevät kaikille suuria mullistuksia, jolloin henkimaailma toteuttaa hyvin suurta mittasuhteiltaan olevaa kaiken kattavaa järjestelmää. Olette hyviä ihmisillenne, muttette kuitenkaan kovin osaavia parhaisiin nähden. Parhaita ovat kaikki luojaolennot, toiseksi parhaita ovat luojaolentojen tekijät, kolmanneksi parhaita ovat enkelimme, neljänneksi parhaita ovat Luojan laite ja Luoja, viidenneksi parhaita ovat demonit ja kuudenneksi parhaita ovat ihmiset, joilla ei ole paljoakaan ymmärrystä.

Olette erilaisia kuin merkittävimmät henkilennot ovat. Teidän henkinen kapasiteettinne on huonompi kuin näillä korkeatasoisilla hengillä on tilanteena. Ette kykene tekemään mitään näille henkiolennoille, sillä heidän sielunsa on ikuisesti toimeen tuleva, eli he ovat niin sanotusti kuolemattomia. Kaikki henget eivät ole kuolemattomia, vaan toiset ovat erilaisia ja toiset ovat jopa sielunsa tuhonneet elämän osalta.

Kaikkein merkittävimmät henkiolennot III

Kaikkialla oli henkimaailman toimintaa, josta tiedätte henkimaailman toiminnasta olevan hyötyä ihmisillemmekin. Kaikkein suurinta vääryyttä tekee Luoja, mutta hän tekee sen edistys mielessään, eikä tee vahinkoa kenellekään turhautuen.

Olette hyvin vääryydellisiä ihmisillenne, mutta Luoja tietää, mistä tämä kaikki johtuu, jolloin ette kykene tekemään sen kummempaa vääryyttä kuin mitä Luoja teiltä odottaa. Olette hyvin suuressa mittasuhteessa toteuttamassa hyvin vääryydellistä toimintaa, josta on hyötyä sillä tavoin, että saatte aikaiseksi olentoja, joiden avulla kaikki asiat paranevat myöhemmille ajoille, näiden olentojen ollessa ikuisia hengiltään. Ette koskaan kykene ostamaan mitään merkityksellisempää, sillä henkimaailma vääryydellistää kaiken siten, että mistään ette löydä suurempia mullistuksia. Luojankin sopimuksilla on hyvin parantava vaikutus vääryydellisemmin, kuin mitä ihmiset yleensä aikaan saavat.

Henkimaailma pitää kaikkein merkityksellisimpiä henkiolentoja hyvin suuressa arvossa. Näin olette hyvin vääryydellisiä näille olennoille, jotka kuitenkin kykenevät pitämään puolensa, ollessaan vähemmän vääryydellisiä kuin kuviteltiinkaan. Kaikkien olentojen vääryydet tekevät mullistuksia, mutta tällaiset merkitykselliset henget tekevät mullistuksia paljon laajemmin ja useammin kuin kukaan muu koko universumissa Luojaa lukuunottamatta ja laitenoituuksia. Laitenoituudet ovat tällaisia myös siten, että he toteuttavat suuria ulkopuolisten tekemiä suunitelmia rangaistakseen universumin asukkaita vääryydestä. Muut toteuttavat siten omia suunnitelmiaan, ja laitenoituudet toisten suunnitelmia, mikä on hyvin vääryydellistä, mutta sopii siten laitenoituuksille.

Share

By admin