Luojaolennoksi kehittyminen
29.11.2018
1.
Luojaolennoillamme on kaikkein parhaimmat toiminnot muihinkin nähden. Luojaolentomme ovat Luojan tasoisia henkiolentoja, joista tulee myöhempinä aikoina Luojan kaltaisia olentojammekin. Kaikki luojaolennot tekevät hyvin kaikenlaista merkityksellistä toimintaa kaikille olennoille. Koska luojaolennot ovat merkityksellisimpiä olentojamme, teemme heistä kaikille hyviä ihmisinämmekin. Näin luojaolennoillamme on aina merkityksellistäkin toimintaa. Koska luojaolentomme ovat hyvin kaikenlaista toimintaa harrastavia, pystyvät he suuriin suorituksiin sodissammekin. Näin heillä on hyvin vaarallista toimintaa, kuten on muillakin ihmisillä, eli emme hemmottele heitä juuri ollenkaan, paitsi että he yleensä toimivat johtajistossanne.
Luojaolennoista puhuminen on naurettavaa muiden ihmisten mielestä, sillä hekin tietävät hengen tasolla, että sellaisia super oletojakin superimpia on olemassa, ja jotka pelkäävät muiden ihmisten rangaistuksia hyvin paljon, mikä aiheuttaa heille vääryyden vastustamis-ilmiön.
2.
Luojaolennoillamme tehtiin paljon sotatoimintaakin aiempina aikoina, mutta yleensä he, jotka ovat tällaisilla sieluilla varustettua, toimivat niin sanotusti oikeudenmukaisempien puolella. Näin Luojakaan ei saanut heistä liittolaisiaan, sillä Luojan on oltava lähestulkoon aina vääryydellisempien puolella. Sodat toimivat lähes kaikessa toiminnassa ihmisiä pelotellen, jolloin Luojankin on peloteltava ihmisiä, etteivät he sortuisi itse liian suuriin vääryydellisyyksiin.
Luojaolennoillamme on hyvin mystiset ominaisuudet, heidän toimintansa on erittäin korkeatasoinen myös maailmassa eläessään. Luojaolennoillamme oltiin kaiken kattavasti hyvin vääryydellisiä hyvin kauan aikaa, kunnes Luoja lupaa heille tulevan helpompaa kuin voitte kuvitellakaan.
3.
Luojaolentojemme kaikki toiminnot ovat täydellistettyjä. Niillä voidaan tehdä sellaista työtä, joka vastaa Luojan toimintoja. Kaikki vääryydellisetkin toimintomme ovat hyvin vääryydelliset. Mistään ei löydy niin paljon toimintaa kuin Luojalla on Maa planeetallammekin. Koska Luoja asuu Maa planeetallamme on Luojalla tunnetusti kiinnostusta luojaolentoihimme, joita hän haalii tutuikseen aina mahdollisuuksien mukaisesti. Näin hän voi ohjata heidän toimintaansa noituudella, jotta se vastaisi Luojankin toimintaa paremmin kuin ilman tätä ohjausta.
Koska kaikki olennot olivat hyvin vääryydellisiä, myös luojaolennot ovat vääryydellisiä. Mutta tämä on hyvin vääryydellistä tietoa, joten emme tahdo kertoa kaikesta luojaolentoihin liittyvästä okkulttisesti merkityksellisestä tiedosta, jottei henkimaailman suunnitelmia tiedettäisi liian hyvin luojaolentojenkaan osalta.